Ravinteiden määrä meriakvaariossa sekä niiden haitat ja hyödyt

Tässä artikkelissa keskitymme nitraatin ja fosfaatin merkitykseen merivesiakvaariossa ja niiden haittoihin sekä hyötyihin.

Käytännössä kaikkien akvaarioiden käynnistämisvaiheessa ravinnetasot (NO3 ja PO4) käyvät enemmän tai vähemmän korkealla ja laskevat siitä ajan myötä alaspäin.

Tässä kuva joka havainnollistaa typen hajoamista ammoniumista nitraatiksi.

Vaikka alussa typpiyhdisteiden tason toivotaan laskevan, on nitraatti kuitenkin tärkeä elementti myös käynnistyneessä altaassa. Korallit tarvitsevat nimittäin ravinteita voidakseen hyvin. Korallien väri syntyy symbioosilevien avulla ja nämä levät tarvitsevat valon lisäksi myös ravinteita ja hivenaineita. Kohtuus kaikessa tässäkin asiassa, ja nitraattia saisi olla 1-3ppm ja fosfaattia vaivaiset 0,04 – 0,08 ppm. Tavoitetasoon vaikuttaa myös halutaanko pitää vähäravinteista SPS korallia allasta, mixed reeffiä vai LPS koralleilla kansoitettua akvaariota.

Liian matalat ravinnetasot

Mikäli sekä nitraatti että fosfaatti ovat aivan nollassa mahdollisimman luotettavalla vesitestillä mitattuna, kärsivät korallit helposti ravinteiden puutoksesta. Se ei ole niille hengenvaarallista yleensä, mutta näkyy korallien värityksen haalenemisena. Lisäksi meriakvaarion epätoivottu levä cyanoa ja dinoflagellaatit alkavat helposti ottaa elintilaa altaassa.

Matala ravinnetaso on hieman posiviisempi ongelma, sillä se yleensä kertoo hyvin toimivasta tehokkaasta biologisesta suodatuksesta altaassa ja myös tilanteen korjaaminen on yleensä helpompaa. Tämä ilmiö yleistynyt nykyään kun tekniikka ja markkinoilla olevat tuotteet ovat kehittyneet ja varsinkin biologisen suodatuksen teho voi monessa altaassa olla niin tehokas, että ravinnetaso päätyy helposti aivan nollaan.

Tähän ongelmaan on kuitenkin yksinkertainen ratkaisu. Eli ravinnekuorman varovainen lisääminen, jotta vesitestit alkavat näyttää matalia arvoja nitraattia ja fosfaattia. Ruokinnan määrää voi varovasti lisätä tai kalastoa kasvattaa hieman. Mikäli se ei tuota haluttua tulosta, voi nitraattia ja fosfaattia lisätä myös nesteenä altaaseen:

Nitraattia ja fosfaattia on saatavana myös pullossa helppoa päivittäistä annostelua varten.

Liian korkeat ravinnetasot

Ei ole myöskään epätavallista lainkaan, että ravinnetasot lähtevätkin nousemaan (esim NO3 on yli 25), vaikka altaan käynnistäminen eli kypsytys olisi tehty rauhallisesti ja ajan kanssa. Siihen voi olla useita syitä kuten liika ruokinta tai ylikansoitus. Jos näitä ei ole syytä epäillä ongelman aiheuttajina, voi ongelma johtua biologisen suodatuksen puutteellisesta toiminnasta, jota on mahdollista korjata altaan bakteerikantaa voimistamalla. Yksiselitteistä syytä siihen miksi näin on päässyt käymään on vaikea antaa, sillä tätä ongelmaa esiintyy sekä aidolla elävällä kivellä että kuivalla kivellä käynnistetyissä altaissa.

Bakteerikanta kasvaa, kun sillä on ruokaa. Ruuaksi kelpaavia kaupallisia valmisteita on useita kuten nestemäinen hiili eli carbon. Moni on voinut kuulla myös DIY tavoista kuten “Vodka dosingista” tai etikasta. Vodkan kanssa tulee muistaa että se on n. kahdeksan kertaa voimakkaampaa kun etikka. Kaupallisia tuotteita on saatavilla mm. DSR menetelmän V/S-Carbon ja EZ-Carbon, joista jälkimmäinen poistaa myös fosfaattia kuten myös Red Sean NO3-PO4-X.

Molempien tuotteiden kohdalla on tärkeää noudattaa varovaisuutta annostelussa ja aloittaa pienellä annoksella jota nostetaan sitten vähitellen kohti maksimiannosta usean viikon ajan portaittain. Maksimiannosta ei myöskään saa annostella loputtomiin vaan sen tulisi tuottaa tuloksia muutamassa viikossa. Toisinaan ensimmäinen kuuri ei tuota haluttua lopputulosta vaan tarvitaan uusi annostelu. Halutessaan nestemäistä hiiltä voi ajaa annostelupumpulla ylläpitoannoksena altaaseen ongelman poistumisen jälkeenkin, pitääksen biologisen suodatuksen tehoa yllä. Tämä on esim. DSR menetelmässä yksi jatkuvasti annosteltavista aineista.

Bakteerien lisääminen

Bakteerikantaa voi myös voimistaa lisäämällä altaaseen bakteeristoa esim. palloina josta ne liukenevat veteen ja voimistavat altaan bakteerikantaa. Bakteeripalloja suositellaan pidettäväksi sukassa tai niille tarkoitetussa korissa, koska ne eivät liukene kokonaan veteen vaan pallot tulee vaihtaa uusiin parin viikon välein.

Artikkelissa esillä olleet tuotteet ja linkit verkkokauppaamme

SKIMZ tuotteet valikoimassa

Skimz on erikoistunut kehittämään ja rakentamaan edistyneimpiä skimmereitä ammattilaisille sekä harrastajalle. Sen lisäksi Skimz tuoteperheeseen kuuluu paljon muitakin laadukkaita tuotteita.

Monzter E-sarja. Korkean suorituskyvyn vaahdottimet edistyneellekin harrastajalle.
Monzter D-sarjan vaahdotin soveltuu jopa 2000 litran akvaarioon. Hiljainen ja täysin säädettävä virtaus.
KONE S-sarjan vaahdotin jopa 3000 litran akvaarioon.
Leopard D-sarjan vaahdotin jopa 2000 litran akvaarioihin ja täyttää vaativankin harrastajan tarpeet.
Piramid vaahdottimet mahtuvat pienempäänkin tilaan. Tehoa kompaktissa koossa.
Oval vaahdottimen hyvän suunnittelun ansiosta pohja-alaa on saatu pienennettyä lähes 25% tehosta karsimatta.
Hangon vaahdottimet
Kalsiumreaktori.
Zeolith Auto Reactor zeoliittireaktori.
Monzter Zeolith Reakto zeoliittireaktori.
Sump Tank ala-altaat monessa koossa fiksuilla hoitoa helpottavilla ratkaisuilla.
Micro Filter Sock suodatinsukat kahdessa koossa sekä Micro Filter Sock Holder suodatinsukan kannake.
Dosing Containers DLC4 säiliö nesteille annostelupumppua varten.
Overflow Box ylivuotolaatikko yhdistämään vedenkierto esimerkiksi ala-altaaseen silloin kun akvaariossa ei ole läpivientejä suodatusta varten. Ylivuotolaatikoita on kahdessa koossa.

QP syöttöpumput useassa koossa. Hiljaisia ja erittäin tehokkaita.

Super Silent Wavemaker hiljaiset aaltokoneet useassa koossa.
Macro Algen Reaktor makroleväreaktorit.
Silikoniletkut väreissä keltainen, oranssi, punainen ja vihreä. Näillä on helppoa seurata mikä neste mistäkin säiliöstä menee mihinkin annostelupumpun syöttöön.
Coral Feeder pipetit esimerkiksi korallien helppoon ruokkimiseen. Setissä mukana 35cm ja 60cm pipetit.

Kaikki valikoimassa olevat Skimz tuotteet löytyvät verkkokauppamme eri osioista tai syöttämällä hakukenttään hakuarvoksi Skimz.

https://akvaariokeidas.fi/fi/

Rossmont uutuuksia

Rossmont tuotesarjassa on muutama uutuustuote, jotka löytyvät myös verkkokaupasta.

Tuotesarja on täydentynyt kattamaan nyt myös skimmerit kahdessa eri koossa: Rossmont Skimer SX1000 ja SX2000 sekä Skimer SX1000 + Waver ohjain ja Skimer SX2000 + Waver ohjain.

Lisäksi Rossmontin Riser nostopumppuvalikoima on laajentunut kuuteen eri pumppuun ja lisäksi isoimmissa pumpuissa on saatavilla settivaihtoehto, johon kuuluu myös Waver ohjain, jonka avulla voit sovelluksen kautta hallita ja ohjelmoida pumppua.

Riser vaihtoehdot verkkaukaupassa:
RISER R2000
RISER R2600
RISER R3200
RISER RX5000
RISER RX6600
RISER RX8400
Riser RX5000 + Waver
Riser RX6600 + Waver
Riser RX8400 + Waver

Rossmont on italialainen yritys. Se on innovatiivinen ja moderni yritys, joka on aina asiakkaan käytettävissä ja jolla on visio laadun tason jatkuvasta parantamisesta täysin turvallisuusvaatimuksia kunnioittaen.

Nimiuutisia

Ilolla voimme uutisoida Rallen riutan pitkään vireillä olevista uudistuksista.
Uusi nimemme on AKVAARIOKEIDAS.
Uudistunut nimi kuvastaa paremmin sitä laajaa valikoimaa, jonka tarjoamme.
Valikoima kattaa kaiken tarvittavan, mitä tarvitset menestyvään meri- ja makean veden akvaarioon sekä puutarhan lampeen tai muuhun vesiaiheeseen. Lisäksi valikoimasta löytyy tuotteita myös terraarioeläimille.
Kauttamme on mahdollista ostaa myös uima-allas- sekä puutarhatarvikkeita ja nämäkin tulevat esille verkkokauppaan.

Valikoimamme on jo hyvin laaja ja se tulee laajentumaan vielä entisestään. Otamme luonnollisesti myös vastaan tuotetoiveita.
Kauttamme saa myös mittatilausaltaita akryylista tai lasista. Myös valmiita akvaariopaketteja löytyy monilta tuotemerkeiltä esimerkiksi Waterboxilta sekä Red Sealta.
Lammen perustamiseen on saatavilla lukuisia valmisaltaita tai allaskumeja ja -muoveja valmiina tai mittatilauspaloina.

Verkkokauppamme uusi osoite on: www.akvaariokeidas.fi
Varastomyymälämme aukioloaikoja kannattaa seurata Facebookin yrityksemme sivuilta:
https://www.facebook.com/akvaariokeidas/
Varastomyymälämme sijaistee yhä Nurmijärvellä osoitteessa Valkjärventie 525.
Vanha sähköpostiosoite info@rallenriutta.fi toimii yhä, mutta siirrymme käyttämään osoitteita:
info@akvaariokeidas.fi
antti.pulkkinen@akvaariokeidas.fi
anne.aarnio-pulkkinen@akvaariokeidas.fi

Ihanaa kesää teille kaikille asiakkaille sekä blogin lukijoille.
Verkkokauppa tai myymälä ei hiljene kesälläkään vaan olemme täällä sinua palvelemassa.

Onnellisen akvaristin keidas

Horizon-Aqua tuotteiden esittely

Esittelyvideo

Horizon-aqua -järjestelmä tarjoaa sinulle mahdollisuuden käyttää Horizon-aqua -laitteita älypuhelimella. Horizon-aqua-sovellus on ilmainen sekä Apple iOS: lle että Androidille.
Sen lisäksi, että sovelluksella voi hallita laitteita, voi sillä myös laskea oikeita annostuksia käytettäville lisäaineille, jakaa tekemiään asetuksia QR-koodin avulla ystäville sekä tutustua tietoiskuihin kaloista ja koralleista. 

Horizon skimmerit:

Skimmerit ovat saatavilla kahdessa mallissa. SD1500 sisäisellä pumpulla ja SD 2000, 2500 ja 3000 ulkoisella pumpulla. Kaikki mallit on varustettu ns. DC-pumpulla.
Skimmereita voidaan käyttää Horizon-aqua-sovelluksella.  

Tuote verkkokaupassamme (Skimmer SD1500): https://rallenriutta.fi/fi/sis%C3%A4puoliset/7539-horizon-skimmer-sd1500-8715897286308.html?search_query=horizon&results=84

Horizon UFO-LED valaisin:

UFO-LED-lamppu yhdistää vallankumouksellisen suunnittelun ja erinomaisen suorituskyvyn. Hybrid Z -tekniikalla lamppu tuottaa täydellisen valon spektrin. Lisäksi innovatiivinen tekniikka takaa valotehon paranemisen 20%:lla.
UFO-valaisinta voidaan ohjata täysin yhdessä A200 WiFi -ohjaimen (lisävaruste) ja ilmaisen Horizon-Aqua-sovelluksen kanssa. Toimintoja on lähes loputtomasti.
Voit simuloida päivän luonnollista kulkua mahdollisimman hyvin ja asettaa 5 aikalohkoa: aamun sarastus, auringonnousu, päivä, auringonlasku ja yö.       Acclimation-tila antaa mukautetun valon 10 päivän ajan, jotta uudet eläimet voivat sopeutua rauhassa.

Tuote verkkokaupassamme: https://rallenriutta.fi/fi/valaisimet/7562-horizon-ufo-ze8300-black-8715897286537.html?search_query=horizon&results=84

Qmaven LED:
Qmavenin erittäin ohuessa rakenteessa on ainutlaatuinen passiivinen jäähdytysjärjestelmä ilman tuuletinta hiljaiseen käyttöön. Valaisimen lämpötila ei ylitä 65 °C huonelämpötilassa 32 °C. 
Qmaven-LED-lamppua voidaan hallita täysin ilmaisella Horizon-aqua-sovelluksella. 
Qmaven LED on roiskevedenpitävä eikä pölyä voi kerääntyä.   
Malleja on kolme: Qmaven LED 90 (56 lediä), Qmaven LED 160 (112 lediä), Qmaven LED 210 (168 lediä).

Tuote verkkokaupassamme (Qmaven LED 90): https://rallenriutta.fi/fi/valaisimet/7570-horizon-qmaven-led-90-8715897292507.html?search_query=horizon&results=84

Horizon Pro LED:
Pro LED valaisin on kehitetty erityisesti koville koralleille.   Erilaisten asennusvaihtoehtojen ansiosta Pro LED voidaan asentaa minkä tahansa akvaarion yläpuolelle.
Malleja on kaksi: PRO LED 135 (6400 lumenia)
 ja 
PRO LED 185 (9200 lumenia)

Pro LED: n älykäs tuuletin säätää lampun lämpöä. Kun lämpötila on korkeampi kuin 38 ° C  alkaa tuuletin viilentämään valaisinta. Puhallin pysähtyy, kun lamppu on jäähtynyt.  
Pro LED on täysin ohjattavissa yhdessä A200 WiFi -ohjaimen (lisävaruste) ja ilmaisen horizon-aqua -sovelluksen kanssa.

Tuote verkkokaupassamme (Pro Led 135): https://rallenriutta.fi/fi/valaisimet/7573-horizon-proled-135-8715897292538.html?search_query=horizon&results=84

Wave Maker: 
Wave Makeron ihanteellinen virtauspumppu. DC-moottori.  Wave Makeriä voidaan käyttää täysin mukana toimitettavalla ohjaimella. Lisäksi voit käyttää Horizon Aqua -sovellusta ja myös sallia useiden Wave Makers pumppujen toimimisen yhdessä.
Asennetaan magneetilla. 

360˚ kääntyvä.
Horizon Aqua -sovelluksessa on käytettävissä hyödyllisiä esiasetuksia sekä voit käyttää “älykkäitä” -tiloja. Esimerkiksi siirrät älypuhelintasi ylös ja alas, sovellus ohjelmoi pumpun niin, että syntynyt aaltoliike seuraa liikkeesi rytmiä!
(Horizon aqua -sovelluksen käyttämiseen tarvitset A200-ohjainta. Tämä myydään erikseen.)    

Malleja on kaksi: 
Wave SD 30 ja Wave SD 50.

Tuote verkkokaupassamme (Malli SD30): https://rallenriutta.fi/fi/streamit-ja-aaltokoneet/7513-horizon-wave-sd30-8715897286049.html?search_query=horizon&results=84

A200-ohjain:

A200-ohjainta voidaan käyttää suoran yhteyden muodostamiseen mobiililaitteen ja Horizon-tuotteen (AP-tila) välillä tai yhteyden muodostamiseen reitittimen kautta (STA-tila).

A200-ohjain tarjoaa myös mahdollisuuden perustaa kaapeliliitäntä APEX-järjestelmään, lisäksi se tarjoaa tukea SmartStar, Qmaven, Shieldo, Lancia, iOzean ja Zetlight Aqua -tuotteille.

Tuote verkkokaupassamme: https://rallenriutta.fi/fi/valaisimet/7585-horizon-control-box-a200-8715897286643.html?search_query=horizon&results=84

WiFi-DC-pumppu:
WiFi-pumppua voidaan käyttää omalla sovelluksellaan tai Horizon-Aqua -sovelluksella.  Pumppu on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista ja se on kehitetty erityisesti meriveden käyttöön.

Aktiivinen kohinanvaimennus, erittäin hiljainen pumppu.  Keraaminen akseli.
Ohjaa WiFi-pumppua älypuhelimella. Vähennä tehoa ruokinta- tai huoltotöiden aikana tai vaihda yöllä hiljaiseen yötilaan. Kun pumppu toimii pienemmällä teholla, myös virrankulutus pienenee .  
Malleja on kolme: 

WiFi pump 3000, WiFi pump 7000, WiFi pump 11000.

Tuote verkkokaupassamme (malli 3000): https://rallenriutta.fi/fi/nostopumput/7510-horizon-pump-wifi-3000-8715897286018.html?search_query=horizon&results=84

Horizon-aqua Camera:
Voit valvoa akvaariotasi mistä päin maailmaa tahansa. Voit liittää Horizon aqua järjestelmään useita kameroita. Horizon-aqua -sovelluksen ( iOS tai Android ) kautta voit jakaa kuvia sosiaalisessa mediassa tai jakaa käyttöoikeuksia muiden kanssa. 

Vedenpitävä IP65. 

HD 720 / 480p

Tuote verkkokaupassamme: https://rallenriutta.fi/fi/kamerat/7584-horizon-cam2-8715897286636.html?search_query=horizon&results=84

Horizon-aqua Algen valaisin:

Algen valaisin on ammattimainen valaisin levien kasvattamiseen sumpussa.
Valaisinta voidaan käyttää myös Horizon-aqua-sovelluksen kautta. 800LM

Tuote verkkokaupassamme: https://rallenriutta.fi/fi/valaisimet/7564-horizon-algae-light-20w-8715897286575.html?search_query=horizon&results=84

Doseerpomp D100:

Helppokäyttöinen Horizon-aqua annostelupumppu. Horizon-aqua-sovelluksen kautta voi käyttää enintään 99 annostelupumppua. Valitse älypuhelimellasi manuaalinen annos, aseta kiinteä määrä aikavälein tai skannaa Horizon-aqua-tietokantaan sisältyvän tuotteen viivakoodi ja sovellus laskee itse, kuinka paljon annosta on säädettävä asettamiesi asetusten mukaan. 

Tarkkuus: 0,1 ml.

Mitat: 8.8×5.9×6.3H cm

Tuote verkkokaupassamme: https://rallenriutta.fi/fi/annostelupumput/7587-horizon-dosing-pump-d100-x1-inlet-8715897286674.html?search_query=horizon&results=84

Blue Marine tuotteet esittelyssä

Blue Marine -tiimi suunnittelee älykkäitä ja kohtuuhintaisia ​​tuotteita, kuten pumppuja, skimmereitä, LED-valaisimia, jäähdyttimiä ja monenlaisia lisävarusteita. 

Lyhyesti esiteltynä Blue Marinen tuoteryhmiä.Blue Marine Sump Skimmer 300 L, 500 L750 L ja 1250 L skimmerit (sisältää linkit Rallen riutan verkkokauppaan).
Käyttöohjevideo.Käyttöohje kaikki skimmerit.

blue marine
blue marine

Blue Marine Reactor Mini 80 ja 120 reaktorit, joissa mukana omat pumput. 
Käyttöohje.

blue marine

Blue Marine Multi Reactor 800 ja 2000 reaktorit kasvattavat suodatuspinta-alaa ja ne voi täyttää millä vain suodatusmateriaalilla. 
Käyttöohje.

blue marine

Blue Marine Calcium Reactor.Käyttöohje Calcium Reactor.

blue marine

Blue Marine Reefpower pumput. Linkki malliin: Reefpower 600.

blue marine
blue marine

Käyttöohje Reefpower.Blue Marine Wave maker streampumput. Linkki malliin: Wave maker 6000.

blue marine
blue marine

Käyttöohje WaveMaker.Blue Marine Polario kaksitoiminen kiertopumppu. Pumpussa on valmiiksi asennettuja aaltomalleja tai voit luoda omia. Kiinnitetään magneetilla. 

blue marine
blue marine

Käyttöohje Polariot.Blue Marine Cooling Fan ja Chillerit. Cooling Fan tiputtaa veden lämpötilaa 2-4 astetta. Chillerit tiputtavan veden lämpötilaa tarvittaessa useammankin asteen. 

Chiller asennusvideo.

blue marine

Käyttöohje.

blue marine

Käyttöohje.Blue Marine LED valaisimet. 
MaxLED (MaxLED 85 ja MaxLED 160) valaisimet ovat ohuita ja elegantteja valaisimia, joissa ylikuumenissuoja. Smart controllerilla on helppoa säätää ledejä. Valmiina on esimerkiksi kuuvaloasetus. Mukana kiinnitystelineet akvaarion reunalle, mutta erikseen on ostettavissa myös ripustussetti.

blue marine

Käyttöohje Max LED 160.
Käyttöohjevideo Max LED 160.Blue Marine UFO LED on saatavilla valkoisena tai mustana. Valaisinta ohjataan manuaalisesti tai Wifi controllerin kanssa älypuhelimeen asennettavalla sovelluksella. Manuaalisesti on valittavana viisi eri kirkkautta:  Dawn, Sunrise, Daytime, Sunset and Evening. Wifi controllerin kautta on valittavana vielä enemmän asetuksia:  Fully Adjustable Brightness, Manual Cloudy, Manual Lightning, Lunar Phase, Auto Cloudy, Acclimation jne. 
Lisävarusteena valaisimeen voi ostaa myös Optical lens linssin, jonka avulla valo valaisee vielä syvemmälle akvaarioon.

blue marine

Käyttöohje.Blue Marine Dosing Containerin tilavuus on 2,5 litraa ja se soveltuu kaikille nesteille. Tarkoitettu käytettäväksi annostelupumpun kanssa. 

blue marine

Blue Marine Nano Top Up Container ja Water Top Up System.

blue marine

Käyttöohje.

blue marine

Käyttöohje.Blue Marine Refractometeriä on helppo lukea. Toimitetaan säilytyslaatikossa. 

blue marine

Käyttöohje.Blue Marine Hydrometer tiheysmittari suolapitoisuuden seuraamiseen.

blue marine

Blue Marine Fish Isolation Boxeja on saatavilla monessa eri koossa. Voit eristää niihin kaloja ja  selkärangattomia esimerkiksi lisääntymis ja kasvatustarkoituksessa tai sairautta hoitaessa. 

blue marine

Blue Marine Pest Catcher ansa on tarkoitettu makeaan ja suolaiseen veteen ja voit käyttää sitä esimerkiksi rapuihin, kotiloihin ja bristlematoihin.

blue marine

Blue Marinen pientarvikkeita. Leväraappa, koralliruokkijasuodatussukka ja teline sille, plugit koralleille sekä koralli gridit.

blue marine

Käyttöohjevideo leväraapalle.

blue marine
blue marine
blue marine

Rossmont tuotteet Rallen riutan valikoimassa

Rossmont on italialainen yritys, joka tunnetaan nykyaikaisuudestaan, laadukkuudesta ja innovatiivisuudestaan.

Rossmont

Hieman esittelyitä tuotteista:

Virtauspumppu eli streampumppu. Paljon käytetty merivesialtaissa ja hieman vähemmän makeassa vedessä vaikka käy sinnekin jos on tarvetta kierrättää vettä tehokkaammin kuin akvaarion suodatin kierrättää.
Rossmontin Mover virtauspumput kiinnitetään akvaarioon magneetilla. M sarjan mallit kiinnittyvät maksimissaan 15 mm lasiin tai akryyliin ja MX sarjan jopa 19 mm lasiin / akryyliin. Lisävarusteena on mahdollista ostaa vielä voimakkaampi magneetti, jolloin lasin / akryylin paksuus voi olla jopa 25 mm. Rossmont Mover M3400 malli verkkokaupassamme:  https://rallenriutta.fi/fi/streamit-ja-aaltokoneet/7708-mover-m3400-eu-streampumppu.html?search_query=Mover&results=74Esittelyvideo Rossmont Mover M sarjan streampumpuista.Kuinka luot akvaarioosi aaltoja.Rossmont Mover käyttöohje.

Rossmont
Rossmont
Rossmont

Streameja usein tarvitaan vähintään kaksi ja usein vieläkin enemmän. Rossmontilta on asiaan helppo ratkaisu ja pumppuja voi ostaa kahden (ADV pack) tai jopa neljän (KUADRA BOX) erissä, jolloin pumppujen hinnat ovat edullisemmat. 

Entä normaalin streamin asentamisen jälkeen. Haluat viedä virtausta vielä edemmäksi ja hienommaksi. Silloin ratkaisu on  Waver Master, jolloin virtauspumput muuttuvatkin ohjattaviksi. Voit luoda aaltoja ja muita efektejä. Voit jakaa sosiaalisessa mediassa tekemisiäsi aaltomalleja ja ihastuttaa harrastajakavereitasi. Mikä parasta, että edes sähkökatko ei hukkaa tekemisiäsi asennuksia!

Rossmont Waver Master verkkokaupassamme: https://rallenriutta.fi/fi/streamit-ja-aaltokoneet/7706-waver-master-wr-2ch-eu-langaton-ohjain.html?search_query=Waver+Master&results=2Rossmont Weaver esittelyvideo.Näin luot upeat aallot akvaarioosi alle 15 sekunnissa.Näin luot virtauksen.

Rossmont Waver valikkoesittely.

Rossmont waver
Rossmont
Rossmont
Rossmont
Rossmont

Erityisesti merivesialtaissa lähes pakollinen varuste on nostopumppu ja Rossmontilla on valikoimassa maailman ensimmäinen ohjattavissa oleva nostopumppu  Riser R3200 eli myös tämän voi liittää Waver Masteriin.Pumppu luonnollisesti käy meriveden lisäksi makeaan veteen sekä myös esimerkiksi terraarioihin.Rossmont Riser R3200 verkkokaupassamme: https://rallenriutta.fi/fi/nostopumput/7705-riser-r3200-eu-nostopumppu.html?search_query=riser&results=5Näin valmistat hiljaisen sumpun.

Rossmont riser
Rossmont
Rossmont
Rossmont