Skimz on erikoistunut kehittämään ja rakentamaan edistyneimpiä skimmereitä ammattilaisille sekä harrastajalle. Sen lisäksi Skimz tuoteperheeseen kuuluu paljon muitakin laadukkaita tuotteita.
Kaikki valikoimassa olevat Skimz tuotteet löytyvät verkkokauppamme eri osioista tai syöttämällä hakukenttään hakuarvoksi Skimz.
Lisäksi Rossmontin Riser nostopumppuvalikoima on laajentunut kuuteen eri pumppuun ja lisäksi isoimmissa pumpuissa on saatavilla settivaihtoehto, johon kuuluu myös Waver ohjain, jonka avulla voit sovelluksen kautta hallita ja ohjelmoida pumppua.
Rossmont on italialainen yritys. Se on innovatiivinen ja moderni yritys, joka on aina asiakkaan käytettävissä ja jolla on visio laadun tason jatkuvasta parantamisesta täysin turvallisuusvaatimuksia kunnioittaen.
Tarkoitukseni ei ole tehdä täysin kaikenkattavaa kirjoitusta lammen perustamisesta tähän kirjoitukseen. Lähinnä, koska lammen perustamisen tapoja on varmasti yhtä monta kuin on perustajiakin. Tarkoitus on tehdä lyhyehkö tietoisku, joka luo lukijalleen kenties jonkinlaisia ideoita ja erityisesti uskallusta lähteä luomaan vesiaihetta omaan pihaansa.
Lampia ja vesiaiheita voi olla lukuisia erilaisia ihan jo vain saatavilla olevan tilankin mukaan. Voi olla terassilla pieni vesiaihe suihkulähteen kera luomassa pientä veden solinaa tai niinkin suuri lampi, jossa ihminen voi uida. Ja kaikkea siltä väliltä.
Vesiaiheen perustaminen lähtee liikkeelle siitä, että joko kaivat maahan X kokoisen alueen, jonka pohjustat lampimuovilla tai -kumilla tai käytät valmiiksi muotoiltua muovista allasta. Tai sitten pidät esimerkiksi terassilla jonkinlaista koristeellista “saavia”.
Kun kaivat lammen maahan, kannattaa muutamia asioita suunnitella etukäteen. Kuinka syvä lammen pitäisi olla? Jos aiot talvettaa kaloja lammessa, pitäisi syvyyden olla syvimmästä kohdasta jopa pari metriä. Kun lammessa on todella syvä kohta, ei sen kohdan hoitaminenkaan ole enää ihan vain kahlailua, vaan lähinnä sukeltamista. Onnistuuko se tai tarvitsetko apuvälineitä? Onko sinulla lapsia, joiden mielestä vesi on liiankin kiinnostava paikka? Jos on, joutunet aitaamaan koko alueen. Voit joutua aitaamaan alueen myös muiden eläinten vuoksi. Esimerkiksi koira saattaa ottaa lammen omaksi uimapaikakseen. Lammen kalat näkyvät paremmin matalammilla alueilla, joten olisiko kiva, että lammessa on suht paljon sitä matalampaakin aluetta (joka on myös helpoiten huollettavaa aluetta). Entäpä vesiaiheen sijoittaminen. Onko ympärillä valtavasti puita, jotka varistavat lehtiä. Jos on, kannattaa heti sijoittaa skimmeriin, eli pintasuodattimeen, joka imuroi lammen pinnan roskat pois.
Lammen yhteyteen on kiva tehdä oleskelualue ja sellaisella on yleensä mukavinta olla auringossa, mutta auringonvalo kiihdyttää myös levien kasvua.
Haluatko luoda vesiputouksen lammen yhteyteen? Siinä yhdistyy kauneus ja hyödyllisyys, sillä liikkuva vesi on aina hyvä asia. Jotta et joudu ostamaan omaa pumppua vesiputoukseenkin tai jakamaan yhden pumpun veden ulostuloa moneen paikkaan, kannattaa suunnitella niin, että suodattimen ulostulosta saat samalla myös vesiputouksen. Eli mieti mihin kohtaan lampea voit sijoittaa myös suodattimen ja vesiputouksen ja missä on sähköpiste kaikelle tekniikalle.
Siinä olikin jo paljon mietittävää. Mutta jos nyt olet päättänyt lammen paikan, koon ja muodon, voit aloittaa itse työn. Kaivaessa kannattaa luoda eri tasoja lampeen ja tasojen kannattaa olla niin leveitä, että pystyt itse helposti tasoilla kävelemään. Ota huomioon, että jos päällystät lampea kivillä niin ne ottavat oman tilansa ja taso kapenee. Poista kuopasta kaikki törröttävät terävät juuret ja kivet. Levitä ensin kuopan pohjalle suodatinkangasta. Sitä saa ihan lampikäyttöisenä fleecenä tai rautakaupoista. Mitä paksumpi kangas, sen varmempi. Se suojaa muovia/kumia kasvavilta juurilta ja kaikelta terävältä.
Jos käytät valmislampea, et välttämättä tarvitse väliin mitään suojaa. Kaivat vain sopivan kokoisen ja mallisen kuopan, johon altaan asetat.
Muovi vai kumi pohjamateriaalina? Isompiin lampiin suosittelen suosiolla kumia. Se kestää ja venyy ja paukkuu. Muovi on aivan loistava edullisempi ratkaisu pienempiin lampiin. Muoviakin pystyy ostamaan metritavarana, mutta usein sitä ostetaan valmispalana ja suurin saatava vaihtoehto meillä siihen on 8×6 palanen: https://rallenriutta.fi/fi/lammen-perustaminen/1219-alfafol-black-pre-packed-05mm-8-x-6-m.html ja sitä voi myös ajatella suurimpana järkevänä koona käytettäväksi muovilla. Kumia myydään metrihinnalla ja lammen koolle ei oikeastaan ole rajaa. Huomioi, että ison lammen kumi on hyvin painavaa, joten saatat tarvita apuvoimia kumirullan kuljettamiseen.
Kuoppa valmiina ja pohjalla kangas ja muovi/kumi. Tarvitsetko jonkin pohjamateriaalin lammen pohjalle? Et välttämättä, mutta itse olen laittanut pohjalle substraattia. Se toimii samalla suodatin- sekä pohjamateriaalina ja peittää hieman epäaidon näköistä kumia/muovia. Kasveja? Kyllä, suosittelen. Kasveja löytyy hyvin paljon erilaisia ja eri syvyyksiin. Jos tilaa on paljon, voi lammen jollekin sivulle luoda myös kosteikkoalueen, jossa elää kosteikkokasveja ja ne juurillaan imevät vedestä ravinteita ja siten puhdistavat vettä. Toki myös kaikki vesikasvit käyttävät veden ravinteita kasvuunsa, joten kosteikko ei ole mitenkään pakollinen. Kasvit on helpointa istuttaa veteen kasvikoreihin. Silloin korien paikkoja voi tarvittaessa vaihdella tai jos satut hankkimaan kasvin, joka ei kestä suomen talvea, on se helpompi talvettaa siinä istutuskorissaan sopivassa lämpötilassa. Voit myöskin yhdistää lammen suosittuun nykytrendiin, eli vesiviljelyyn! Kelluva kori kevyellä istutusmateriaalilla täytettynä (esim. kookoksella) tomaatit/salaatit yms. lammelle kellumaan ja saat kuin itsestään omavaraisia kasviksia ruokapöytään.
Tekniikka? Sitähän on saatavilla paljon. Mieti mistä saat tarvittavan sähkön. Joudutko asentamaan lammen läheisyyteen uuden sähköpisteen vai riittävätkö johtojen pituudet jonnekin asuintalon läheisyyteen asti, josta saa tarvittavan sähkön? Vesi täytyy saada jotenkin liikkeelle. Seisova vesi on lopulta vain vihreä lätäkkö. Tietenkin jos vesiaihe on pieni, on yksi vaihtoehto vain vaihtaa vesi esimerkiksi kerran viikossa. Isommissa lammissa ja erityisesti jos siellä on kalojakin, täytyy veden kulkea jonkinlaisen suodatuksen läpi. Joten lammen pohjalle sijoitetaan pumppu, joka pumppaa vettä vähintään suodattimen sisälle. Suodatin asennetaan maan pinnalle. Osan voi kaivaa osittain piiloon maan sisälle ja osa jää kokonaan esille, jolloin ehkä mahdollisesti haluat sitä jotenkin piilottaa ympäröivään luontoon. Ehkä se jää terassirakennukseen piiloon tai kenties kasvien taaksi tms. Suodattimen sisältä puhdistunut vesi voi vain laskea suoraan lampeen takaisin ulostuloaukostaan tai voit johtaa veden laskemaan vesiputouksesta lampeen (kivirakennelma tai valmisvaihtoehto).
Pintavedensuodatin skimmeri on yllättävänkin kätevä jos lammen pinnalle tippuu ympäristöstä kaikenlaista roskaa. Jos roskat pääsevät uppoamaan lampeen, täytyy toivoa, että pohjalla oleva pumppu kuljettaa roskat suodattimen sisälle tai sitten säännöllisesti haavit roskia lammen pinnalta tai niiden upottua imuroit niitä lampi-imurilla. Lammen päälle voi virittää myös suojaavan verkon, mutta se ei välttämättä ole se kaunein vaihtoehto. Siltikin ilman skimmeriä voit pärjätä, mutta se on elämää helpottava laite. Ilmastinta et välttämättä tarvitse jos vesi hapettuu liikkuessaan esimerksi vesiputouksessa, mutta talven varalle se on kätevä laite kun et halua, että vedestä loppuu happi jäiden tultua. Pelkkä ilmastinkaan ei hyvin kovilla pakkasilla pidä lammesta jonkinlaista aukkoa sulana vaan joutunet käymään avaamassa aukon tai joudut käyttämään styroksisuojaa ja lämmitintä. Lähtökohtaisesti silti ilmastimen luoma vedenpinnan väreily pitää pienen aukon lammesta jäättömänä suhteellisen helposti. Jos pientä vaivannäköä ei halua talvella lammelle tehdä, on helpointa tyhjentää lampi kokonaan vedestä. Täytyy muistaa, että silloin kaikki lammen biologinen käynnistyminen alkaa alusta ja tarvitset joko pitkiä hermoja ja aikaa lammen uuteen biologiseen käynnistymiseen tai avustavia tuotteita.
Moneen suodattimeen saa liitettyä UVC laitteen, joka tuhoaa vedestä esimerkiksi samennusta aiheuttavia leviä. Jos suodattimeen ei suoraan pysty liittämään kyseistä valaisinta, kannattaa vesi kumminkin johtaa myös UVC:n kautta. Eli esimerkiksi pumpulta vedät letkun UVC laitteeseen ja siitä suodattimelle ja sitten vesi palaa hyvin puhdistuneena lampeen.
Jos haluat vielä suihkulähteen tai koet, että pelkkä suihkulähde riittää pitämään vettä tarpeeksi liikkeellä, voit hankkia lampeen suihkulähdepumpun. Niiden mukana yleensä tulee erilaisia suihkulähdepäitä (erilaisia vesikuvioita) tai niitä usein saa myös varaosina.
Pienempien lampien rakentajat saattavat päästä tekniikan suhteen hieman helpommalla, sillä valikoimassa on tuotteita, joissa yhdistyy esimerkiksi suodatus, suihkulähde ja UVC. Tai on suodatus, valo ja ilmastus samassa. Toki näitä laitteita voi käyttää isommissakin lammissa lisänä muun tekniikan kanssa. Suodatuspinta-alaahan ei ole koskaan liikaa. Mutta nämä yhdistelmälaitteet suovat hyvinkin pienen kynnyksen kokeilla vesiaihetta omaankin pihaan.
Vielä hieman kalastostakin. Ehkäpä tunnetuin vaihtoehto lammen kalaksi on koikarppi, josta tulee jopa metrin pituinen ja elää jopa tuplasti pidempään kuin vaikka koira. Karppien hinnoissa ei ole oikeastaan edes rajaa, mutta tyypillisin Suomessa myytävä karppi maksaa parisen kymppiä. Vähän riippuen sen ostokoosta ja värityksestä. Karppi on parvikala ja vaatii useamman tuhannen litran kokoisen lammen sekä tehokkaan suodatuksen. Kauniitahan ne tietenkin ovat ja varsinaisia persoonia sekä yleensäkin hyvin kesyjä. Hieman pienempi vaihtoehto on kultakala, josta ehdottomasti kannattaa valita normaalimallinen yksilö eikä jalostettuja pallon muotoisia tuplaeväisiä kaloja. Toki jos kaipaat lampeen jotakin elämää niin kyllä siellä sitä on ilman kalojakin. Lampeen muuttaa hyvin äkkiä esimerkiksi sammakoita, linnut käyvät siitä juomassa jne.
Yritän miettiä voisiko jotenkin todella lyhyesti tiivistää sen mitä lammen perustaminen vaatii, mutta se on yllättävän vaikeaa, koska lampia todellakin voi olla niin paljon erilaisia. Ehkä sen verran voi kiteyttää ettei vesi pysy pelkässä kuopassa, joten tarvitset jonkinlaisen materiaalin pohjaksi (valitse oikea materiaali lammen koon ja käyttötarkoituksen mukaan). Vaikka lammessa olisi vain koristeellisia kasveja, kannattaa vesi silti saada liikkeelle. Varsinaista suodatusta et välttämättä tarvitse jos muulla tavoin poistat irtoroskia tai vaihtelet vettä, mutta pelkkä seisova vesi on hyvin pian vain vihreä lätäkkö. Joten ota käyttöön edes suihkulähdepumppu. Sijoittaessasi kaloja lampeen, tarvitset jo suodattimenkin, joka biologisella toiminnallaan puhdistaa vettä sekä myös poistaa karkeita jätteitä vettä pilaamasta. Suodatustapa valitaan jälleen lammen koon ja käyttötarkoituksen mukaan, mutta koskaan ei voi olla liikaa suodatuspinta-alaa. Lampikäyttöön soveltuvaa letkua tarvitset todennäköisesti monta metriä (jos sinulla on muitakin laitteita kuin vain suihkulähdepumppu). Kalojen myötä tarvitset niille myös ruokaa ja todennäköisimmin haavin tai parikin.
Toivottavasti mahdollisimman moni uskaltaa lähteä rakentamaan omaa vesiaihetta. Se on hyvin antoisa harrastus!
Horizon-aqua -järjestelmä tarjoaa sinulle mahdollisuuden käyttää Horizon-aqua -laitteita älypuhelimella. Horizon-aqua-sovellus on ilmainen sekä Apple iOS: lle että Androidille. Sen lisäksi, että sovelluksella voi hallita laitteita, voi sillä myös laskea oikeita annostuksia käytettäville lisäaineille, jakaa tekemiään asetuksia QR-koodin avulla ystäville sekä tutustua tietoiskuihin kaloista ja koralleista.
Horizon skimmerit:
Skimmerit ovat saatavilla kahdessa mallissa. SD1500 sisäisellä pumpulla ja SD 2000, 2500 ja 3000 ulkoisella pumpulla. Kaikki mallit on varustettu ns. DC-pumpulla. Skimmereita voidaan käyttää Horizon-aqua-sovelluksella.
UFO-LED-lamppu yhdistää vallankumouksellisen suunnittelun ja erinomaisen suorituskyvyn. Hybrid Z -tekniikalla lamppu tuottaa täydellisen valon spektrin. Lisäksi innovatiivinen tekniikka takaa valotehon paranemisen 20%:lla. UFO-valaisinta voidaan ohjata täysin yhdessä A200 WiFi -ohjaimen (lisävaruste) ja ilmaisen Horizon-Aqua-sovelluksen kanssa. Toimintoja on lähes loputtomasti. Voit simuloida päivän luonnollista kulkua mahdollisimman hyvin ja asettaa 5 aikalohkoa: aamun sarastus, auringonnousu, päivä, auringonlasku ja yö. Acclimation-tila antaa mukautetun valon 10 päivän ajan, jotta uudet eläimet voivat sopeutua rauhassa.
Qmaven LED: Qmavenin erittäin ohuessa rakenteessa on ainutlaatuinen passiivinen jäähdytysjärjestelmä ilman tuuletinta hiljaiseen käyttöön. Valaisimen lämpötila ei ylitä 65 °C huonelämpötilassa 32 °C. Qmaven-LED-lamppua voidaan hallita täysin ilmaisella Horizon-aqua-sovelluksella. Qmaven LED on roiskevedenpitävä eikä pölyä voi kerääntyä. Malleja on kolme: Qmaven LED 90 (56 lediä), Qmaven LED 160 (112 lediä), Qmaven LED 210 (168 lediä).
Horizon Pro LED: Pro LED valaisin on kehitetty erityisesti koville koralleille. Erilaisten asennusvaihtoehtojen ansiosta Pro LED voidaan asentaa minkä tahansa akvaarion yläpuolelle. Malleja on kaksi: PRO LED 135 (6400 lumenia) ja PRO LED 185 (9200 lumenia)
Pro LED: n älykäs tuuletin säätää lampun lämpöä. Kun lämpötila on korkeampi kuin 38 ° C alkaa tuuletin viilentämään valaisinta. Puhallin pysähtyy, kun lamppu on jäähtynyt. Pro LED on täysin ohjattavissa yhdessä A200 WiFi -ohjaimen (lisävaruste) ja ilmaisen horizon-aqua -sovelluksen kanssa.
Wave Maker: Wave Makeron ihanteellinen virtauspumppu. DC-moottori. Wave Makeriä voidaan käyttää täysin mukana toimitettavalla ohjaimella. Lisäksi voit käyttää Horizon Aqua -sovellusta ja myös sallia useiden Wave Makers pumppujen toimimisen yhdessä. Asennetaan magneetilla.
360˚ kääntyvä. Horizon Aqua -sovelluksessa on käytettävissä hyödyllisiä esiasetuksia sekä voit käyttää “älykkäitä” -tiloja. Esimerkiksi siirrät älypuhelintasi ylös ja alas, sovellus ohjelmoi pumpun niin, että syntynyt aaltoliike seuraa liikkeesi rytmiä! (Horizon aqua -sovelluksen käyttämiseen tarvitset A200-ohjainta. Tämä myydään erikseen.)
A200-ohjainta voidaan käyttää suoran yhteyden muodostamiseen mobiililaitteen ja Horizon-tuotteen (AP-tila) välillä tai yhteyden muodostamiseen reitittimen kautta (STA-tila).
A200-ohjain tarjoaa myös mahdollisuuden perustaa kaapeliliitäntä APEX-järjestelmään, lisäksi se tarjoaa tukea SmartStar, Qmaven, Shieldo, Lancia, iOzean ja Zetlight Aqua -tuotteille.
WiFi-DC-pumppu: WiFi-pumppua voidaan käyttää omalla sovelluksellaan tai Horizon-Aqua -sovelluksella. Pumppu on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista ja se on kehitetty erityisesti meriveden käyttöön.
Aktiivinen kohinanvaimennus, erittäin hiljainen pumppu. Keraaminen akseli. Ohjaa WiFi-pumppua älypuhelimella. Vähennä tehoa ruokinta- tai huoltotöiden aikana tai vaihda yöllä hiljaiseen yötilaan. Kun pumppu toimii pienemmällä teholla, myös virrankulutus pienenee . Malleja on kolme:
Horizon-aqua Camera: Voit valvoa akvaariotasi mistä päin maailmaa tahansa. Voit liittää Horizon aqua järjestelmään useita kameroita. Horizon-aqua -sovelluksen ( iOS tai Android ) kautta voit jakaa kuvia sosiaalisessa mediassa tai jakaa käyttöoikeuksia muiden kanssa.
Helppokäyttöinen Horizon-aqua annostelupumppu. Horizon-aqua-sovelluksen kautta voi käyttää enintään 99 annostelupumppua. Valitse älypuhelimellasi manuaalinen annos, aseta kiinteä määrä aikavälein tai skannaa Horizon-aqua-tietokantaan sisältyvän tuotteen viivakoodi ja sovellus laskee itse, kuinka paljon annosta on säädettävä asettamiesi asetusten mukaan.
Blue
Marine -tiimi suunnittelee älykkäitä ja kohtuuhintaisia tuotteita,
kuten pumppuja, skimmereitä, LED-valaisimia, jäähdyttimiä ja monenlaisia
lisävarusteita.
Käyttöohje WaveMaker.Blue Marine Polario kaksitoiminen kiertopumppu. Pumpussa on valmiiksi asennettuja aaltomalleja tai voit luoda omia. Kiinnitetään magneetilla.
Käyttöohje Polariot.Blue Marine Cooling Fan ja Chillerit. Cooling Fan tiputtaa veden lämpötilaa 2-4 astetta. Chillerit tiputtavan veden lämpötilaa tarvittaessa useammankin asteen.
Käyttöohje.Blue Marine LED valaisimet. MaxLED (MaxLED 85 ja MaxLED 160)
valaisimet ovat ohuita ja elegantteja valaisimia, joissa
ylikuumenissuoja. Smart controllerilla on helppoa säätää ledejä.
Valmiina on esimerkiksi kuuvaloasetus. Mukana kiinnitystelineet
akvaarion reunalle, mutta erikseen on ostettavissa myös ripustussetti.
Käyttöohje Max LED 160. Käyttöohjevideo Max LED 160.Blue Marine UFO LED on saatavilla valkoisena tai mustana.
Valaisinta ohjataan manuaalisesti tai Wifi controllerin kanssa
älypuhelimeen asennettavalla sovelluksella. Manuaalisesti on valittavana
viisi eri kirkkautta: Dawn, Sunrise, Daytime, Sunset and Evening. Wifi controllerin kautta
on valittavana vielä enemmän asetuksia: Fully Adjustable Brightness,
Manual Cloudy, Manual Lightning, Lunar Phase, Auto Cloudy, Acclimation
jne. Lisävarusteena valaisimeen voi ostaa myös Optical lens linssin, jonka avulla valo valaisee vielä syvemmälle akvaarioon.
Blue Marine Fish Isolation Boxeja
on saatavilla monessa eri koossa. Voit eristää niihin kaloja ja
selkärangattomia esimerkiksi lisääntymis ja kasvatustarkoituksessa tai
sairautta hoitaessa.
Blue Marine Pest Catcher ansa on tarkoitettu makeaan ja suolaiseen veteen ja voit käyttää sitä esimerkiksi rapuihin, kotiloihin ja bristlematoihin.
Streameja
usein tarvitaan vähintään kaksi ja usein vieläkin enemmän. Rossmontilta
on asiaan helppo ratkaisu ja pumppuja voi ostaa kahden (ADV pack) tai
jopa neljän (KUADRA BOX) erissä, jolloin pumppujen hinnat ovat
edullisemmat.
Entä normaalin streamin asentamisen jälkeen. Haluat viedä virtausta vielä edemmäksi ja hienommaksi. Silloin ratkaisu on Waver Master,
jolloin virtauspumput muuttuvatkin ohjattaviksi. Voit luoda aaltoja ja
muita efektejä. Voit jakaa sosiaalisessa mediassa tekemisiäsi
aaltomalleja ja ihastuttaa harrastajakavereitasi. Mikä parasta, että
edes sähkökatko ei hukkaa tekemisiäsi asennuksia!